Ammattimainen LVI-suunnittelu - LVI-Jawapipe Oy

Harjavaltalainen LVI-Jawapipe Oy tekee LVI-suunnittelua alihankintana kaikkiin kohteisiin Helsingin ja Porin välillä. Valttinamme on pitkä kokemus alalta ja taattu ammattitaito! Teemme LVI-suunnittelua niin pientaloille kuin isommillekin kohteille. Lisäksi teemme suunnitelmia uudiskohteisiin sekä saneerattaviin kiinteistöihin.

LVI-suunnitelmien teko uudiskohteessa

LVI-suunnittelu on tärkeää aloittaa hyvissä ajoin ennen rakennusprojektin alkua. Suunnitteluun menee oma aikansa, ja asioista on hyvä sopia rauhassa asiakkaan ja suunnittelijan kesken. Uudiskohteessa tarvitaan normaalisti vähintään vesi- ja viemärisuunnitelmat sekä ilmanvaihtosuunnitelma. Jos kohde sijaitsee kunnallisen viemäriverkoston ulkopuolella, tarvitaan vielä lisäksi suunnitelma jätevesien käsittelystä. Myös lämmityssuunnitelmat on hyvä tehdä samaan aikaan kaikkien järjestelmien yhteensovittamiseksi. LVI-Jawapipe antaa sinulle kokeneet neuvot kaikkien suunnitelmien tekoon ja järjestelmien valintaan!

Mitä pitäisi miettiä ennen suunnittelutyötä?

Rakennuttajan olisi hyvä selvittää muutamat perusasiat rakennettavasta kohteesta ennen suunnitelmien aloittamista ammattilaisen kanssa. Ensinnäkin rakennuttajalla tulisi olla tiedossa, onko rakennuspaikalla yleistä vesijohtoa tai viemäriä. Suunnittelua nopeuttaa myös, jos rakennuttaja on etukäteen miettinyt minkälaisia vesi- ja viemärikalusteita hän haluaa kohteeseensa. Toisekseen kannattaa selvittää etukäteen ja miettiä, millä tavoin rakennus kannattaisi ja tullaan lämmittämään sekä halutaanko rakennukseen kesäksi jäähdytysmahdollisuus. Kolmanneksi pitäisi miettiä, liittyykö ilmanvaihtoon erityistoiveita esimerkiksi allergioiden takia. Neljänneksi olisi hyvä pohtia vielä, halutaanko taloon joitain erityisjärjestelmiä kuten aurinkokennoja tai uima-allas.

Yhteydenotot ja tarjouspyynnöt

Jos haluat kysyä lisää LVI-suunnittelusta, voit tehdä sen soittamalla tai jättämällä viestin yhteydenottolomakkeellamme. 

Suosittele meitä

Facebook Twitter 0Jaa

Kiinnostuitko? Jätä yhteystietosi, otamme yhteyttä!

Voit lähettää lisätiedustelusi tai tarjouspyyntösi yhteydenottolomakkeellamme. Pyrimme vastaamaan takaisin mahdollisimman pian!

Sähköpostitse
Tekstiviestitse

Rekisteriseloste

1. Rekisterinpitäjä

LVI-Jawapipe Oy
Seisakkeenkatu 11
29200 HARJAVALTA

Y-tunnus: 21394571
Puh: +358405698440

2. Rekisteriasiat

Asiakaspalvelumme vastaa rekisteriä koskeviin kysymyksiin ja palautteisiin mahdollisimman nopeasti.

3. Rekisterin nimi

LVI-Jawapipe Oy:n asiakas-, markkinointi- ja ajankohtaiskirjeen tilanneiden rekisteri.

4. Henkilötietojen käsittelyn tarkoitus

Käsittelyn tarkoituksena on asiakassuhteen hoitaminen, asiakkaan ja rekisterinpitäjän oikeuksien ja velvollisuuksien toteuttaminen sekä henkilötietolain mukainen henkilötietojen käsittely verkkopalveluihin liittyviin tarkoituksiin, tutkimustoimintaan, rekisterinpitäjän ja/tai sen yhteistyökumppaneiden mainonnan ja/tai suoramarkkinoinnin suuntaaminen asiakastietojen perusteella rekisterinpitäjän viestimien ja palvelujen kautta luovuttamatta henkilötietoja ulkopuoliselle taholle.

5. Rekisterin tietosisältö

Rekisteri voi sisältää seuraavia tietoja asiakkaista:

  • Nimi
  • Sähköpostiosoite
  • Matka- ja/tai muu puhelinnumero
  • Organisaatio ja asema
  • Organisaation osoitetiedot
  • Yhteysloki

6. Rekisterin säännönmukaiset tietolähteet

Rekisteri koostetaan rekisterinpitäjän asiakastietojärjestelmästä, yleisesti saatavilla olevista internetlähteistä, sekä mahdollisista muista julkisista lähteistä. Pääsääntöisesti osoitelähteet on eritelty mikäli ne ovat muita kuin ensiksi mainittuja.

7. Säännönmukaiset tietojen luovutukset

Rekisterinpitäjä ei luovuta asiakkaiden henkilötietoja ulkopuolisille, paitsi Suomen viranomaistoimien niin edellyttäessä.

8. Tietojen poistaminen

Tietoja voidaan poistaa henkilön vaatimuksesta tai asiakassuhteen loppumisen vuoksi.

9. Rekisterin suojauksen periaatteet

Henkilötiedot säilytetään luottamuksellisina. Rekisterinpitäjän ja sen mahdollisten tietotekniikkakumppanien tietoverkko ja laitteisto, jolla rekisteri sijaitsee, on suojattu palomuurilla ja muilla tarvittavilla teknisillä toimenpiteillä.